torstai 21. joulukuuta 2017

PIETA -ylhäältä alas neulottu piirakkapusero


 

Tämä on ollut ToDo -listallani pitkään. Halusin kokeilla, miltä näyttää piirakkasukkien kuvio hihoissa. Kun postiluukusta kolahti oikean sävyistä ja oikeaan tunnelmaan soveltuvaa lankaa, tiesin heti, mitä haluan kokeilla. Piirakkapuseroa!
Itse paita on tehty tämän mallini mukaan: Helppo neulepusero +ohje


Etu- ja takakappaleen jaoin niin, että edessä oli hieman enemmän silmukoita. Juuri sen verran, että kaksi piirakkakuviota sopivat vierekkäin. Tein ensin viisi kerrosta joustinneuletta niin, että kiersin oikeat silmukat takakautta (=Kuten piirakkasukkien alkuperäisessä ohjeessakin). Tein hihojen lisäyksiä alkuun normaalisti, ilman kuviota. En halunnut, että kuvio alkaisi jo olkapäistä, sillä se saattaisi näyttää päällä vähän oudolta.

 
Kun pituus oli miellyttävä, tein loppuun samaa joustinta kuin kaula-aukossakin ja keräsin hihojen silmukat puikolle. Sitten aloitin piirakkakuvion myös hihoissa, vain yhtä kuviokertaa tehden. Loppuun samaa joustineuletta.


Neuleesta tuli aivan mieletön! Täytin myös alkuvuonna tekemääni lupausta käyttämällä tänä vuonna vähän VÄRIÄ. Hieman harmittaa, ettei tuo ihan oikea sävy tule kuviin, vaan taittaa tuota hieman vaaleanpunaisenpuolukkaa oranssiksi. Postauksen ensimmäinen kuva on lähinnä tuota oikeaa väriä. Valitsemani lanka muuten oli Järbo Garnin Fuga.

Lopuksi halusin valita neulemallille jonkin ihanan kuvaavan nimen. Koska neule sai inspiraation Piirakka -mallista (eng. Piirakka = Pie) ja neule on jotenkin perinteikkään suomalaisen oloinen, hänestä tuli Pieta. Ajattelin jakaa tämän ohjeen sinulle joulutervehdykseksi, jos vaikka joulun välipäivinä innostut luomaan oman Pietasi ♥


Ihanaa Joulunaikaa, rauhaa, rakkautta ja lämpimiä neuleita!

5 kommenttia:

  1. Aivan ihanalta näyttää piirakkaneulos puserossa! Tosi kaunis paita. :) Ois se ihana oranssinakin. Oikein ihanaa ja levollista joulua sulle myös! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että tykkäät! Itse oon ihan lovessa kans 😄 Tuo piirakkakuvio kyllä toimii - väri kuin väri. Hyvää joulua sinulle ❤

      Poista
  2. Onpas kaunis neule! <3 Vähänkö oot ahkera kun jaksat näitä tehdä näin isoja töitä! Mä en oo vielä kertaakaan tehnyt pipoa, lapasta, huivia tai sukkaa isompaa asustetta (muutaman peiton kylläkin), nyt pitäisi ekaa kertaa testata vauvan villa-asua.

    Kiva blogi sulla, klikkaudunpa lukijaksi. <3

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Haha 😄 Mahtavaa! Mulla taas pipot ja lapaset on vähissä kun se aika on mennyt neulepaitoihin. Olispa vuorokaudessa enemmän tunteja!

      Poista

Kommentteja? Palautetta? Risuja tai ruusuja, voit jättää sen tähän!