lauantai 14. tammikuuta 2017

Helppo neulepusero + OHJE



..Lupasin tänä vuonna kokeilla värejä. Silmät janosivat keltaista ja pysähtyivät ihailemaan värittömiä instakoteja, jossa tehosteena oli käytetty keltaista.

 Luulen, että kun koko sydän on mukana, se näkyy aina lopputuloksessa. Joten tämä pusero valmistui nopeasti, Loppiaisen vapaina. Innolla, ajatuksella ja täydellä sydämellä.

Tilasin Lankamaailmasta 8 kerää sitruunankeltaista Lisaa. Täyttä akryyliä. Villalankoja en voi allergisen reaktion takia neuloa. Menen ihan tukkoon. Ja pidän tämän langan tunnusta erittäin paljon. Ihanan pehmeää, lähes pumpulista.

Lempineuleeni siis neulotaan ylhäältä alas pyörönä ja hihat neulotaan odottamaan jätetyistä silmukoista lopuksi. Ei saumoja, ei ompelua. Fiilistelin paitaa T-paita -vaiheessa ja mietin jättäisinkö siihen.


Neulos on ihanan pehmeä ja joustava päällä.


Poikani 5v. pyysi saada kokeilla kuvaajan hommia. Hän on aika hyvä!?


Halusin pitää tämän(kin) simppelinä, enkä suunnitelmasta huolimatta tehnyt taskuja tai virkannut helmaa ja hihoja suoraksi. Oikeastaan tykkään, kun ne vähän rullautuvat!

Edellisen samaan tapaan valmistetun puseron löydät TÄSTÄ.

Kirjoitin ohjeen myös tähän neuleeseen: (lisäsin hihojen silmukoiden poimimisen jälkeen kainaloiden alle muutamat silmukat molemmin puolin, jotta vatsaosasta ei tule liian tiukka)

Koko tässä S. Lisää muutamia simukoita aina yhtä suurempaan kokoon ja sovita/mittaa neuleen edetessä.

  
En muista, oliko minulla lapsena mitään erityistä lempiväriä. Pukeuduin kirkkaisiin neuleisiin ja oranssiin t-paitaan ja neon vihreisiin housuihin. Ylä-asteella ihastuin punaiseen, mutta vaihe meni nopeasti ohi. Ensimmäiseen omaan kotiin muuttaessani halusin kaiken olevan sinistä. Toisessa kodissa tapetoin seinät haalean murretulla vihreällä ja koko sisustus oli muutenkin vihreän eri sävyjä. Olo oli harmoninen vuosia, kunnes muutin asuntoon, jossa seinät olivat energisen oranssit, makuuhuone aniliininpunainen ja vessa taivaansininen. Pian tapetoin seinät greigellä.
Sittemmin olen viihtynyt valkoisen ja harmaan yhdistelmässä.

Tutkin joskus värien vaikutusta mieleen ja voimaantumiseen. Tulkinnat vaihtelevat artikkelista riippuen toisistaan, mutta värien vaikutus ihmiseen on suurinpiirtein näin:

Keltainen on optimistinen, inspiroiva ja luova väri. Se stimuloi oppimista ja voi myös auttaa masennuksessa sekä serotoniinin tuotannossa. Keltainen piristää ja voi nopeuttaa aineenvaihduntaa. Keltaisen inho viestii itsetunnon puutteesta ja itsensä aliarvioimisesta.
Oranssi stimuloi näläntunnetta, edustaa päättäväisyyttä, ja lisää elinvoimaa. Oranssi lisää henkisiä kykyjä sekä hapen määrää aivoissa.Oranssin kaipuu voi kertoa kaamosmasennuksesta. Inho sen sijaan voi viestiä "tunneköyhyydestä" tai ankaruudesta itseä kohtaan.
Punainen on energisoiva väri. Se stimuloi adrenaliinin ja hermosolujen tuotantoa. Runsas punaisen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa stressiä ja agressiivisuutta. Punainen edustaa valtaa ja menestystä. Eräässä tutkimuksessa huomattiin, että punainen joukkue voitti sinistä joukkuetta useammin. Miehet pitivät punaiseen pukeutunutta naista viehättävämpänä, kuin muuhun väriin pukeutunutta naista.
Vaaleanpunainen rauhoittaa ja lisää hellyyden tunteita. Vaaleanpunaisen vaikutus vähensi vihamielisyyttä 10 minuuutin altistuksen jälkeen. Se myös vähentää ruokahalua. Vaaleanpunaisen inho voi viestiä turvallisuuden tunteen puuttumisesta.
Violetti yhdistetään sekä henkisiin, syviin ja älyllisiin ajatuksiin, mutta myös haavoittuvuuteen, raskasmielisyyteen ja katumukseen. Violetti vaikuttaa psyykkisellä tasolla henkisiin ongelmiin.
 Sininen viilentää ja rauhoittaa, mutta voi aiheuttaa surullisuuden tunteita. Sininen on kylmä väri, mutta voi tuoda tasapainoa ja turvaa kaoottisen arjen ja sotkun keskellä. Väri auktorisoi ja tukee luovuutta. Skitsofreenikoiden on huomattu suosivan sinistä. Sinisen inho voi kertoa yksinäisyyden pelosta.
Turkoosi viestii kaipauksesta, tunteellisuudesta ja selkeydestä. Turkoosin olemus on viileä ja väri sopii hyvin ujoille ja aroille ihmisille, erityisesti jos ujo tai arka itse kärsii ujoudestaan. Turkoosi auttaa tulemaan ulos kuoresta.
Musta voidaan kokea auktorisoivana, viisautena ja hoikistavana. Musta yhdistetään runsaana määränä suruun. Turvaväri.
Vihreä on rauhan ja tasapainon väri. Se edustaa toivoa ja kärsivällisyyttä, hedelmällisyyttä, mutta myös kateutta. Se saattaa nopeuttaa parantumista. Vihreän inho voi kertoa, ettei arkielämä innosta tai, että empatia on poissa ja tilalla on vihaa.
 Valkoinen on puhtauden, kirkkauden ja siisteyden väri. Se edustaa kohtuullisuutta ja vaatimattomuutta. Valkoinen aktivoi elämänvoimaa, mutta toisaalta voi olla myös tyhjyyden väri.
Valkoinen voi aiheuttaa muita värejä enemmän päänsärkyjä.
Harmaa on luottamuksen ja ikääntymisen väri. Se itsessään koetaan ankeana, mutta se korostaa muita värejä ja rytmittää niitä. Harmaa auttaa siirtymään tilasta toiseen.
Ruskean kaipuu voi kertoa ongelmista arkipäivän elämässä; ruskealla värillä voidaan auttaa 'laskeutumaan maan tasalle', kohtaamaan arjen ongelmat ja näin helpottamaan oloa. 

Mikä on SUN lempiväri??

4 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta. Tätä olenkin kaivannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, ole hyvä! 😄 Toivottavasti lopputulos miellyttää!

      Poista
  2. Ihanan pirteä neule ja sopivan yksinkertainen malli. Ihastelin myös aikaisempaa neulepaitaasi. Kiitos ohjeesta! Mun lempivärit tällä hetkellä on turkoosi, punainen ja harmaa. Ja minullakin on samaan tapaan ollut erilaisia värikausia. Jännää, et jossain vaiheessa joku väri miellyttää enemmän ja muutaman vuoden päästä joku toinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri, toi mielipiteen muutos värejä kohtaan on tosi mielenkiintoinen asia! Kiitos, toivottavasti onnistut ohjeella!

      Poista

Kommentteja? Palautetta? Risuja tai ruusuja, voit jättää sen tähän!