sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden 2017 pilalle menneet valokuvat ja käsityöt

Aina ei mee niinkuin piti. Ei myöskään tänä vuonna. Tässä kuvatiivistelmä asioista, joita ette nähneet blogissa ollenkaan...

Alkuvuodesta tein diy -postauksen kivi -spraymaalista, jonka esittelin tässä: DIY kivi-spraymaali
Maali itsessäänhän toimi oikein näppärästi, mutta saippua-annostelijaa kuvatessani tajusin saippuan olevan loppumaisillaan, joten täytin pulloa hieman vedellä. No, pohjalla olevat kivet ja vanha saippua yhdistettynä vaahtoavaan veteen tekivät saippuasta oikein herkullisen kuvattavan. Kuvat jäi postaamatta..



Sitten suunnittelin aivan ihanan Graphic -neuleeni, jonka alkuperäinen postaus löytyy tästä: Graphic neuletakki  
Kuvaus oli hieman haasteellinen ja tuntui, että oli vähän bad hair- ja bad face -päivä. Halusin kuvista täydellisiä ja sitten niistä tuli..





Sitten isä sai syntymäpäivälahjaksi neuleen, joka saattoi olla kaksi(kymmentä) kokoa liian suuri... Tätä en tuonut blogiin lainkaan.


Kesällä keittiötä, seiniä, saunaa, kattoja ja ikkunalistoja maalatessa fleda näytti tältä. Huomasin asian toki vasta illalla, kun ensin olin koko päivän viilettänyt tällä haisunäätä -lookilla kaupungilla.
Maalausjutut löytyy näistä: Valkoinen sauna ja Helppo ja edullinen pintaremontti


Alkusyksyn neuloosin käynnistyessä yritin kuvata selfie -kepillä sukkien pohjia avokin hihittäessä sohvalla. Plussana koira käyskenteli kuvissa. Elengiina -sukat löydät tästä: Tennarisukat



Ihanan pörröneuleen kuvauksissa, ohjeistaessani kuvaajaa, näytin aivan humalaiselta.
Selväpäisemmät kuvat klikkaat tästä: Pörröneule



Pietaa kuvatessa oli jälleen hankalaa. Värit neuleessa muuttuivat kamerassa, eikä mulla ollut kuvausassaria. Suurin osa kuvista oli joko liian tummia tai liian vaaleita. Kuvasarjaa läpikäydessä tuli vastaan kuv(i)a josta tuon tuskan voi nähdä.
Pietan alkuperäinen juttu on tässä: Pieta


Vuoden kruunasi jälleen isälle neulottu, tällä kertaa edellistä vielä suurempi, neule. Isä oli tyytyväinen, joten ensi vuonna täytyy ehkä tehdä vielä yksi kokoa isompi?

No, eihän tässä ole läheskään kaikki pieleen menneet kuvat, koska en löytänyt alkuvuoden muita kuvia lainkaan. Koneeni on joko poistanut ne, tai sitten olen itse klikannut deleteä :D
Ihan mieletöntä, parempaa, hauskaa ja rentoa Uutta vuotta 2018 just sulle!

 

torstai 21. joulukuuta 2017

PIETA -ylhäältä alas neulottu piirakkapusero


 

Tämä on ollut ToDo -listallani pitkään. Halusin kokeilla, miltä näyttää piirakkasukkien kuvio hihoissa. Kun postiluukusta kolahti oikean sävyistä ja oikeaan tunnelmaan soveltuvaa lankaa, tiesin heti, mitä haluan kokeilla. Piirakkapuseroa!
Itse paita on tehty tämän mallini mukaan: Helppo neulepusero +ohje


Etu- ja takakappaleen jaoin niin, että edessä oli hieman enemmän silmukoita. Juuri sen verran, että kaksi piirakkakuviota sopivat vierekkäin. Tein ensin viisi kerrosta joustinneuletta niin, että kiersin oikeat silmukat takakautta (=Kuten piirakkasukkien alkuperäisessä ohjeessakin). Tein hihojen lisäyksiä alkuun normaalisti, ilman kuviota. En halunnut, että kuvio alkaisi jo olkapäistä, sillä se saattaisi näyttää päällä vähän oudolta.

 
Kun pituus oli miellyttävä, tein loppuun samaa joustinta kuin kaula-aukossakin ja keräsin hihojen silmukat puikolle. Sitten aloitin piirakkakuvion myös hihoissa, vain yhtä kuviokertaa tehden. Loppuun samaa joustineuletta.


Neuleesta tuli aivan mieletön! Täytin myös alkuvuonna tekemääni lupausta käyttämällä tänä vuonna vähän VÄRIÄ. Hieman harmittaa, ettei tuo ihan oikea sävy tule kuviin, vaan taittaa tuota hieman vaaleanpunaisenpuolukkaa oranssiksi. Postauksen ensimmäinen kuva on lähinnä tuota oikeaa väriä. Valitsemani lanka muuten oli Järbo Garnin Fuga.

Lopuksi halusin valita neulemallille jonkin ihanan kuvaavan nimen. Koska neule sai inspiraation Piirakka -mallista (eng. Piirakka = Pie) ja neule on jotenkin perinteikkään suomalaisen oloinen, hänestä tuli Pieta. Ajattelin jakaa tämän ohjeen sinulle joulutervehdykseksi, jos vaikka joulun välipäivinä innostut luomaan oman Pietasi ♥


Ihanaa Joulunaikaa, rauhaa, rakkautta ja lämpimiä neuleita!

perjantai 1. joulukuuta 2017

Pörröneule



Ensimmäinen joulukuuta ja lunta sataa. Ihanan jouluinen ja jotenkin lämmin tunnelma. Tuo lämmin tunne johtuu osittain siitä, että sain oman pehmoisen pörröneuleeni valmiiksi. Älyttömän nopea hommahan se oli. Tilasin viisi kerää Novitan Pilvi -kerää harmaana. Pitkästä aikaa tein jopa valmiin ohjeen mukaan, Novitan Pilvi -paidan. Ihanaa olla puikoissa välillä niin, että joku muu hoitaa kartturin hommat ja voi itse vaan neuloa miettimättä neuleen suuntaa. No, tietysti muokkasin ohjetta helman ja hihojen pituudessa, koska ohjeessa molemmat tuntuivat jäävän aika lyhyeksi. Puikotkin oli numeroa viis ohjeen kutosen tai seiskan sijaan. Mutta ei mitään järkeä, kuinka ihanan pehmeää ja miellyttävää lankaa oli neuloa! Silmukat neuloutuivat kuin itsestään ja valmista tuli nopeasti. Paitaan kului vajaa neljä kerää, loput langasta jäi pörrösukkiin ja tuubihuiviin.



Ystävälläni Veronicalla (josta kerroinkin aiemmin TÄSSÄ) on omaa yritystoimintaa Forever Living products hyvinvointituotteiden parissa ja keskustelimme tuolloin yhteistyöstä, jonka voisi toteuttaa jossakin hyvässä ajankohdassa, kun se tuntuu luontevalta. Tämän neuleen myötä mietin omaa hyvinvointiani ja miten se on vuosien ajalla muuttunut. Olen lopettanut tupakoinnin vuosia sitten ja yhä enemmän keskityn syömään paremmin ja puhtaammin. Viime aikoina olen kiinnittänyt enemmän huomiota materiaaliin, mitä ylläni haluan pitää. Neuleen täytyy tuntua mukavalta, eikä se saa kiristää tai olla sähköistä matskua. Minimalistisen elämäntyylini myötä aiempi "mitä enemmän, sitä enemmän" -tyylini on muovautumassa kohti "mitä vähemmän ja parempaa, sen enemmän" -tyyliin. Tällä on ollut itseasiassa myös paljon vaikutusta sille, mihin käsitöihin ja diy- hommiin enää ryhdyn. Lankavarastoa minulla ei juurikaan enää ole, vaan ostan tarpeeseen ja tätäkin neuletta varten tuota Pilvi -langan akryylisekoitetta jouduin miettimään käytössä.



Ystäväni Veronica piti kerran meille hyvinvointi-illan, jossa esitteli Foreverin tuotteita. Esittely oli vaikuttava. Halusin illan päätteeksi valita itselleni Aloe vera -deodorantin nykyisen alumiinipohjaisen tilalle. Valitsin myös Aloe veraisen hammastahnan, jolla koin sittemmin olevan vaikutusta ärtyneisiin ikeniini. Ostin myös Aloe vera gellyn, jolla olen rasvannut ihoani iltaisin ja jostain syystä olen kokenut ihon hehkuva aamuisin kauniimmin.

Koin, että tässä olisi hetki laittaa ystäväni kanssa hyvinvoinnin yläfemmat yhteen. Koska blogin Facebook -sivujen 500 tykkäyksen raja ylittyi, oma teemani on liikkunut hyvänolon ympärillä ja koska ystäväni tarjoaa hyvinvointituotteita ja joulukin on tulossa, on aika järjestää arvonta!

 

Arvomme hyvinvointipaketin, johon sisältyy Aloe Scrub - hellävarainen kuorintavoide sekä Aloe Propolis Creme -kuivan ihon kosteuttaja. Lähetämme tuotteet postitse. "Aloe Scrubin ansioista ihosta tulee kirkas, ja sen solujen uudistumisprosessi tehostuu. Aloe Scrub ehkäisee hellävaraisen kuorivan vaikutuksensa ansiosta myös kuivumista ja muita vaurioita, joita synteettiset tuotteet saattavat aiheuttaa. Sitä voidaan käyttää koko vartalolla, jopa kasvoilla. Aloe Propolis Creme on pehmentävä ja kosteuttava ihmetuote, joka sisältää ihoa helliviä ainesosia, kuten Aloe veraa ja propolista. Sen koostumus on täyteläinen ja siinä on ihana hunajan tuoksu."

Kerro Facebookin Elengiina- sivulla OMAA HYVÄÄ OLOASI EDISTÄVÄ TEKIJÄ TAI VINKKI tästä:  www.facebook.com/elengiina JA käy tykkäämässä Aloe Veronican sivusta tästä: https://www.facebook.com/aloeveronicam/
Arvonta suoritetaan kommentoijien kesken 12.12. klo 18. ja palkinnoksi lähetämme sinulle hyvinvointipaketin joko itsellesi tai joululahjaksi! (Facebook ei ole osallinen arvontaan)


Hyvää oloa, jouluista tunnelmaa ja arvontaonnea toivoen sinulle, Elengiina ♥