lauantai 11. kesäkuuta 2016

Valkoinen sauna ☆


Saunan kunnostaminen on ollut pitkään to do -listallani. Selatessani kuvia, tajusin että musta tai edes harmaa ei ole se mitä itse haluan. Tummat saunat näyttivät mustilta aukoilta, joissa ei saa henkeä. Ymmärrän täysin tummien saunojen ajatuksen ja tietysti ne ovat hyvännäköisiä, mutta tähän halusin eri fiiliksen. Halusin valkoisen saunan.

Muistatteko aiemman blogini postauksen saunasta? Klikkaa tästä: Kielikylvyssä
Rakkain paikka minulle maailmassa on siis sauna.


Ostin valkoisen saunavahan ja aloitin projektin sunnuntai-iltana. Ensin saunan tyhjennys lauteineen. Kuvasin sitä mukaa kun sain katon/yhden seinän kertaalleen maalattua. Popitin hyvää musiikkia täysillä ja huomasin, että saunan akustiikka toimii laulamisessa järkyttävän hyvin. (Jos en rakastaisi saunomista näin intohimoisesti, tästä tulisi just uusi karaokehuone!)




Lopetin kun herätykseen oli aikaa enää 5 tuntia ja palasin suoraan iltavuorosta maalaushommiin.  Kello tuntui juoksevan ja aika kului liian nopeasti.  Maalasin kaiken kahteen kertaan, koska lähtötilanne oli niin tumma. Mietin kolmatta vahapintaa, mutta halusin, että puunsyyt näkyisivät eikä lopputulos olisi liian maalattu. Lopuksi lauteille vahapinta, kuivuminen ja paikoilleen ja perjantaina olin valmis!


Istuimme ihmettelemässä valkoista saunaamme jonka nimesin heti Taivaaksi. Avokki, joka oli jälleen aluksi ollut hieman epäileväinen ilmoittaessani, että meille tulee valkoinen sauna, oli nyt täysin myyty ja hämmästynyt (upeasta) lopputuloksesta.

Vuorokauden odottelun (ja viikon saunomatta olemisen) jälkeen sain vihdoin korkata uuden saunamme kylmällä oluella, löylyillä ja nauttia. Fiilis saunassa on ihana ja erikoinen. Yleensä vaaleat tilat mielletään kylmemmiksi ja nyt se onkin tulikuuma. Ihanan lämmin.






Saunasta tuli ehkä vielä parempi kuin ajattelin. Nyt siellä on tilaa ajatuksille ja hengittämiselle, silmien kiinni laittamiselle ja unelmille. Kannatti. Tältä näyttää Taivas mun silmin.

P.S. Ajatuksena oli lopuksi lisätä led -valonauha katon rajaan, mutta kokeiltuani toteutusta, fiilis ja tunnelma tilassa muuttui bilesaunaksi, joten päätin jättää ledvalot projektista veke. Tältä se näytti.


P.P.S. Ota blogin Facebook -sivusto seurantaan tästä: Facebook - Elengiina.
Lisäilen sinne satunnaisesti juttuja, jotka eivät päädy blogiin asti ollenkaan!