Moikkamoi!
Jos oot seurannut mua Instagramissa (www.instagram.com/elengiina), niin tiedät, että en ole hävinnyt minnekään ja neuleasioita on kyllä syntynyt. Lisäksi olen saanut mahtavan tilaisuuden järjestää neulekurssin, jossa opetan kädestä pitäen "Ylhäältä alas neulotun neuleen" perusteet. Kurssi myytiin kahdessa päivässä täyteen, mistä olen tosi kiitollinen ja innoissani. Ja tämän kurssin pohjatyöhön olenkin nyt käyttänyt aikaani. Neuleita on siis syntynyt aika paljon, niin hyviä kuin vähemmän hyviä..
Viimeisin luomukseni sai alkunsa väristä. Tahdoin punaisen, väljän turvaneuleen, jossa on itsevarman hyvä olla. Halusin leveyttä, lasketut olkapäät, tiukat hihat ja takaa hieman pidemmän mallin.
Löysin tarjouksen, jossa Red heartin Lisaa sai kympillä kymmenen kerää. Yhteensä siis 500g, tosin täyttä akryylia. Mutta väri oli _upea_ kirkas punainen.
Tutkin postausarkistoani, vertailin silmukkamääriä ja lankoja keskenään. Halusin poolokauluksen, mutta taittamalla.
Niinpä loin 120 silmukkaa ja jaoin hihoille 10, eteen 48, taakse 52. Kun olin neulonut tuplasti sen verran, mitä kauluksen korkeudesta halusin, otin aloitussilmukat mukaan ja neuloin silmukka kerrallaan kiinni. Muodostui taite.
Kun hihoilla oli 72 silmukkaa, lopetin hihojen lisäykset, mutta pidin ne yhä kaapelilla. Kun etukappaleella oli 140 silmukkaa, takana 144s, otin hihat työstä pois ja jatkoin pyörönä noin 20 cm. Tein takaosaan lyhennettyjä kerroksia noin viiden sentin matkalta, jatkoin koko työtä vielä sentin tai kaks ja loppuun resori 1tro,1n.
Hihoissa kavensin joka toinen kerros, kunnes jäljellä oli yhteensä 40s. Näin sain rajusti kapenevan ja tiukan hihansuun. Resoriksi 10 kerrosta 1tro,1n.
Neule onnistui juuri niin hyvin, kuin olin suunnitellut ja tällaiset onnistumiset on just niin tämän jutun ydin. Kun en laske työtunteja itselleni, tää neule maksoi mulle kympin. Lankaa jäi itseasiassa yli 1,5 kerää, mitä ihmettelen. Neule on kuitenkin melkoisen suuri.
Olen NIIN valmis syksyyn, neuleisiin, lyhtyihin ja villasukkiin, että tervetuloa vaan 🖤
Jee, uusi postaus pitkästä aikaa! :)
VastaaPoistaIhan mielenkiinnosta(ja salaa, koska olen muka miehekäs mies) kyselen, et kuinka paljon oot käyttänyt aikaa oppiaksesi tuollaisen neuleen tekemisen? Olen monet kerrat aloittanut villasukkien tekemisen, mutten pääse vartta pidemmälle, vaikka muka olen sitä kovasti yrittänyt harjoitella.
Ps. Olet todella taitava!!!
Hei, kiva ja kiitos!! Ihan tosi siistiä kuulla, että tosiaan miehetkin lukee mun blogia. 💯
PoistaMä oon tehnyt tätä mallia suunnilleen vuodesta 2011 alkaen ja hionut mallia yrityksen, erehdyksen ja kokeilun kautta. Nyt oon saanut kunnian vetää tästä aiheesta kurssia muille ja huomaan silti oppivani aiheesta uutta.
Villasukan kantapää on muuten oikeesti tosi helppo juttu, mutta kirjoitetut ohjeet saa sen tuntumaan vaikealta. Kyseessähän on saada siitä varresta lopuksi kuppimainen (kantapää), joten käytännössä reunoissa vaan neulotaan silmukoita yhteen jotta saadaan muoto siihen.
Kiitos palautteestasi, tulehan taas moikkailemaan!
Hei, ihana paita! Kudon paljon, sukkia ja puseroita, mutta miten ihmeessä tehdään pyöröpuikoilla lyhennettyjä kerroksia?? Haluaisin tehdä juuri tuollaisen punaisen paidan tyttärelleni. Autatko?!
VastaaPoistaEli kun olet neulonut (helmassa) 3/4 silmukkamäärän takaosassa, käänny, nosta ensimmäinen nurin ja tiukenna nostettu silmukka niin että siitä nousee kaksi lankaa vierekkäin, jatka takaosaa about samaan kohtaan mutta vastakkaiselle puolelle ja tee sama. Neulo väliin muutama normaali kerros ja toista tämä muutamia kertoja vielä. Ei liikaa, ettei tule vaippaa 🤭
Poista