maanantai 10. syyskuuta 2018

Sormineulotut superpehmeät sohvatyynyt




Sain Lankavalta kokeiluuni heidän valikoimaansa tullutta uutuuslankaa, Alize Puffya. Ihan mielettömän pehmeää lankaa. Ideana on, ettei puikkoja tarvita lainkaan, sillä langassa on valmiiksi lankalenkit, joilla voit neuloa mieleisesi neuleen ihan vaan sormin!


Alize Puffy on 100% mikropolyesteriä. Yksi kerä 100g on pituudeltaan noin 9,2 metriä. Konepesu 30°. Lanka on ihan uskomattoman pehmeää ja sitä suositellaan vaikkapa vauvalle vaunu- tai torkkupeittoihin pehmeytensä ansiosta. Tyttäreni sanoin "Niin pehmeää, ettei sitä edes tunne käsissä".

Meillä oli tarve sohvatyynyille edellisen muhkean tyynynpäällisen sananmukaisesti hajottua käsiin.
Näin pehmeästä langasta halusin ehdottomasti tehdä uudet tyynyt.

Otin 40 lankalenkkiä ja lähdin koukkaamaan silmukoita lenkkien läpi yksi kerrallaan. Pinnasta tulisi todella kaunis myös korinpohja -tekniikalla (lankalenkit ristiin) , mutta koska sileä neule on aina miellyttänyt silmääni ja rakastan sellaista pintaa, tein näin nytkin.




Jatkoin näin 40 silmukkaa toiseen suuntaan loppuun asti. Sitten sama vasemmalta oikealle jne. Lankavan sivuilta löytyy muuten ihan ohjevideo tähän, jos tuntuu vaikealta hahmottaa.

Langan loppuessa jatkoin lennosta suoraan uuteen kerään. Tuo kohta täytyy ommella muutamalla tukevalla pistolla takaa kiinni, jotta lankalenkki ei lähde karkuun, eikä työhön sitten jää tälläistä reikää.


Kahdesta kerästä sain yhden kunnon kokoisen valkoisen tyynyn. Vaaleanpunaisiin tyynyihin meni 1,5 kerää eli yhteensä 3.

Päättelyn tein näin; Kun huomasin, ettei lankalenkit riitä enää kokonaiseen kerrokseen, katkaisin ja solmin lankalenkin työhön kiinni ja lähdin pujottelemaan silmukat toistensa yli yksitellen. Samalla tavalla kuin puikoillakin tehtäessä päätellään. Päähän muodostuu kaunis reuna.


Silmukoin valmiin työn muotoonsa ja vetoketjujen puuttuessa ompelin tyynynpäälliset nyt toistaiseksi umpeen.

Valmiista tyynyistä tuli mielestäni ihanat ja niin pehmeät, mutta hitsi, että niitä on jotenkin vaikea kuvata. Halusin vangita materiaalin pehmeyden kuviin mukaan!






Ai ettien että, kyllä taas kelpaa! 👌🏼



P. S. Tässä vielä muutama kuva projektista, "behind the scenes" ...

 Vision selostus kuvaajalle.. 

 Tutustuin lankaan ja Lankavan lähettämään materiaaliin.... 

 Tekeminen oli niin helppoa, että poikakin tuli hetkeksi mukaan tekemään... 

Hihkuin projektia tehdessä monta kertaa materiaalin pehmeyttä ja sormineulonnan nopeutta. Työasento ei ehkä ollut ergonomisin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? Palautetta? Risuja tai ruusuja, voit jättää sen tähän!