lauantai 15. heinäkuuta 2017

Helppo & edullinen pintaremontti

Tässä postauksessa esittelen kuinka meillä "rempattiin" keittiö pikkurahalla, mutta ulkoisesti merkittävällä muutoksella. Esittelen myös, mikä vaikutus yksityiskohdilla on koko huoneen yleisilmeeseen. Ehkä voit napata näistä jotain itsellesikin?



Kuten edellisessä postauksessa lupasin, aion esitellä Ilves -maalien hienon tuotteen, jota pääsin kokeilemaan itse ensimmäistä kertaa koskaan. En edes tiennyt tälläistä olevan markkinoilla.
Kyseessä on Ilveksen sävytysneste, jolla voi ITSE sävyttää valkoisen maalin tai lakan. Pakkauskoko on 20ml purkki, josta sekoitetaan maaliin tippoja halutun värin tummuusasteen mukaan. Tuote antaa siis kuluttajalle mahdollisuuden sävyttää itse omat maalinsa kotona, mikä mielestäni on mahtavaa, kätevää ja älyttömän helppoa! Pakkauksessa on mukana kaikki mitä tarvitset, paitsi tietenkin sävytyspohja. Sain kokeiluun kaksi väriä; keltaisen ja harmaan. Harmaalle olikin välittömästi käyttöä.
(kuva napattu Ilveksen omilta sivuilta)

Mutta aloitetaan ihan alusta. Näytän teille nyt jotain kamalaa. Meidän keittiön lähtötilanne ennen muuttoa oli tämä:
Tämä sattuu olemaan ainoa kuva ja ainoa kuvakulma, jonka olen kauniiksi muistoksi itselleni ottanut.
Keittiössä on sittemmin tapahtunut paljon parannusta. Poistin tuon edellisen asukkaan asentaman väärinpäin ja erittäin hämmentävässä paikassa olleen tiilitapetin. Hioin kaappien puiset reunat, laitoin pohjamaalin alle ja maalasin Ilveksen valkoisella kalustemaalilla. Irroitin vetimet (joita muuten oli 25kpl!), pesin maalipesulla, hioin käsin yksitellen ja maalasin harmaaksi itse sävyttämälläni maalilla.

Ennen

Jälkeen

Lopulta

Tässä vielä keittiön muutos toiselta puolelta käytävää, myös sokkelit on maalattu:


Iso muutos pienellä vaivalla ja rahalla. Suosittelen siis kokeilemaan, jos keittiö vaikuttaa väsyneeltä tai kaipaa muutosta.

Ennen muuttoa maalasimme kaikki seinät ja urakoitsija asensi meille uuden lattian. Pinnat näyttivät siis kaikinpuolin uusilta, mutta ikkunanpuitteet, ovet ja pienet yksityiskohdat iskivät pahasti silmiin.



Maalasin kaikki ikkunanpuitteet, ovet, keittiön sokkelit, eteisen naulakon ja verholistan Ilveksen valkoisella kalustemaali V40:lla ja täytyy sanoa, että olen enemmän kuin tyytyväinen tuohon maaliin! Ensinnäkin valkoisuudellaan tuo pystyy kilpailemaan Tikkurilan Lumi -maalin rinnalla helposti. Koostumus, levitettävyys, peittävyys ja hinta on reippaasti parempi. Maalatessani ihastelin, kuinka maali levittyy pintaan tasaisesti itsestään. Täytyy myös tunnustaa, että ikkunanpuitteisiin tein pelkän maalipesun, mikä ei lopputuloksessa näy yhtään. Maali tarttui pintoihin silti todella hyvin. Kuivunut pinta kestää hyvin pyyhintää, mikä on lapsi- ja koirataloudessa välttämätöntä.

Tässä kuvia ennen ja jälkeen:

Vasemmalla maalattu, oikealla kellastunut karmi.

Täytyy sanoa, että kun meillä tuo yksi seinä on kokonaan ikkunaa ja valoa, sitä oli todella vaikea kuvata ilman, että kuva joko on ihan pimeä tai totaalisen ylivalottunut. (Muuten plussaa valoisasta asunnosta, koska lähes kaikki kuvat onnistuvat ilman mitään temppuja, valaistuksia tai muokkauksia.)


Makuuhuone:
Makuuhuoneen ikkunanpuitteet ennen

Makuuhuoneen ikkunanpuitteet ennen
Ikkunanpuitteet ja verholista maalattuna

Ikkunanpokat ja verholista maalattuna

Eteisen naulakko. Valitettavasti sain maalaus-inspiksen about 23 aikaan illalla, joten kuvien valaistus on kellonajan mukainen.. Lopputulos on huomattavasti ryhdikkäämpi, kuin alkuperäinen tummunut pinta. Myös sokkelit on tässä maalattu.

Tuon Ilveksen kalustemaalin valkoisuuden huomaa hyvin eteisessämme, jossa osa pintaa on maalattu jo aiemmin mainitulla Tikkurilan Lumi -maalilla. Pinnat ovat keskenään yhtä valkoisia. Hankin eteiseen myös pitkään himoitsemani led -paneelivalaisimen, joka antaa 4000k -sävyistä valoa. Valaisin valaisee koko eteisen ja käytävän nurkkineen kaikkineen. Loistava ostos.

Huomaatko, että "pienillä yksityiskohdilla" on suuri merkitys kokonaisuudessa? Itse hallitsen selkeästi paremmin pienet asiat, kuin laajat kokonaisuudet ja usein kiinnitänkin huomiota ihan pieniin juttuihin, joita muut ei tunnu huomaavan ollenkaan. Esimerkiksi se, että kaikki valkoiset pinnat ovat samaa valkoista, rauhoittaa koko tilan. Meillä ikkunankarmien, ovien, eteisen naulakon ja sokkeleiden maalaus oli koko ilmettä ryhdittävä muutos. Seuraava projekti olisi maalata kaikki jalkalistat, jotka kyllä ovat ihan uudet, mutta väriltään aivan järkyttävät. En tiedä, mitä urakoitsija oli kelaillut asentaessaan kellertyneet puulistat uuteen asuntoomme? Eivät matchaa lattian sävyyn alkuunkaan. En vain ole vielä osannut päättää, sävytänkö maalin Ilveksen sävytysnesteen avulla harmaaksi vai maalaanko pelkällä valkoisella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja? Palautetta? Risuja tai ruusuja, voit jättää sen tähän!