lauantai 14. syyskuuta 2019

Halla -neulepusero





Ihastuin Novitan Halla -neulepuseroon kun lehti tipahti loppukesästä (vai milloin? ) postin mukana kotiin. Hankin työmatkalta kotiin tullessani 3 kerää (yht 150g) harmaata ihanan pehmeää ja untuvaisen kevyttä Halla -lankaa. On ollut tosi vähän aikaa millekään omille prokkiksille, joten aina kun on ollut hetkikin aikaa itseni kanssa, olen neulonut Hallan silmukoita rauhassa, yksi kerrallaan, fiilistellen tuota lankaa ja sen tunnelmaa.




Rakastan neuleita ja olenkin aika lailla täysin neuleihminen. Viime aikoina olen pitänyt erityisen paljon kotoisista, väljistä neuleista, joten siksikin juuri tämä ohje pisti silmiini. Mikä ihaninta syksyssä onkaan, niin se, että ulkona on vähän kylmä ja märkää ja sisällä voi kääriytyä isoon, lämpimään neuleeseen teekuppi sylissä,kynttilät ympärillä. Parasta. Ja niin hyggeä.



Olen yleensä kokoa XS/S, mutta tämän neuloin M -kokona, sillä puikkoni olivat nro 7, nro 9 suosituksen sijaan. Paita oli loppujen lopuksi nopea neulottava. Pidän mallista ihan hulluna. Luultavasti on tehtävä pari lisää, eri väreissä? Mitä sulla on puikoilla juuri nyt? Oletko jo varautunut tulevaan syksyyn ja talveen lämpimillä suunnitelmilla?





8 kommenttia:

  1. Olipa jännä sattuma kun hain haulla Halla-lanka, mulla puikoilla samanvärisestä tulossa samanmoinen neule,ohje omasta päästä. Kannattaa käydä katsomassa Bypias nettisivustoja, sieltä ideankin otin neuleesta. Aika kalliita siellä, niin kannattaa siihen hintaan tikutella itse. Mutta kauniita kuvia ja ideoita mihin kaikkeen tämä neule sopiikaan. Meinaan tehdä eri väreissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos mainiosta vinkistä! Pitääkin tutustua 🙏🏼 Hauska sattuma, upeaa 🙌🏼

      Poista
  2. Mikä suositus tuo puikkonumero 9 oli? Langassa suositus nro 6-7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin mitään hajua, mikä on ollut tämä ajatus/KIRJOITUSHÄRÖ 🤦🏻‍♀️ Nyt aloin miettimään, millä ihmeen puikko koolla olenkaan tämän neuleen tehnyt 🤭 Kiitos huomiostasi!

      Poista
    2. Se luki Novita knits verkkosivuilla neuleohjeessa se 9 👍😄

      Poista
    3. Ahh, no niin sieltä se on sitten hypännyt! Kiitos!

      Poista
  3. Hei! Harkitsen tämän neuleen tekoa ensimmäisenä neuleenani :) Kertoisitko onko neule nukkaantunut? Mietityttää langan akryyli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole nukkaantunut, mutta toisaalta ei ole ollut käytössä viikoittain.

      Poista

Kommentteja? Palautetta? Risuja tai ruusuja, voit jättää sen tähän!